tietoja minusta

Oma kuva
Finland
Historias desde Vantaa. Tarinoita Vantaalta.

18.8.2013

The end

Aion lopettaa tän blogin päivittämisen, koska alan kirjoittaa uutta espanjaksi kielitaidon ylläpitämiseksi (siellä on kyllä vähintään tiivistelmät suomeksikin). Uuteen blogiin pääsee vain kutsulla ja pitää olla google-tili. Muutamille, joiden tiedän tätä lukeneen, lähetin jo kutsut uuteen. Loput halukkaat saavat osoitteen Facebookissa tai sähköpostilla pyytämällä (osoite on etunimi.sukunimi ja gmailissa). 

Kiitokset kommenteista, pysytään tutkalla!

11.8.2013

64

Odotan jo Runebergin torttuja. Sienikauden ohimenoa, syyskuun kahdettakymmenennettä (onko se noin?). Liityin joskus keväällä Pinterestiin ja pakahdun inspiraatiosta. Ollapa raha ja kaappitila, niin johan! Niin paljon sanottavaa, mutta tauon jäljiltä ei jotenkaan pysty muotoilla kaikkea ulos. Mietin uuttakin blogia, kännykässä olis nyt kohtuullinen kamera.

11.5.2013

63

Long time, no see... Parissa kuukaudessa on tapahtunut paljon ja ei mitään. P vakinaistettiin töissä, vietettiin pitkä viikonloppu vuokramökillä Tammisaaren Kopparössä, äiti tuomittiin uuteen ranneleikkaukseen (joka tosin tehdään vasta loppukesästä), ollaan kasvateltu paprikan ja laventelin taimia, meidän rapussa alkoi rasittava pintaremontti, TULI KEVÄT!!!, oltiin vappupiknikillä, hommasin läppärilaukun käsveskaksi...

Viime viikonloppuna käytiin Ähtärin eläinpuistossa. Se oli ihana reissu, vaikkakin puistossa oli hirmuisen tuulista. Ennen varsinaiseen puistoon astumista bongattiin äitiorava, joka kantoi pientä vauvaoravaa suussaan. Vauva oli ihan kippuralla kerällä pää alaspäin ja äiti joutui pysähtymään ja korjaamaan kantoasentoa - onneks ni P ehti ottaa kuvan! Awww ei oo söpömpää kuin vauvaorava (ja vauvakissa ja mehiläinen). Puistossa oli ahmoilla, villisioilla, poroilla ja karhuilla poikaset. Villisika on siitä jännä otus, kun sen suloistakin suloisemmasta poikasesta kasvaa isona niin rumahko veijari. Pikkueläimistä mieleen jäivät kurjet, joista yksi tuli ihan lähelle meitä moikkaamaan ja päästi äkkiarvaamatta sen kurkimaisen rääkäisynsä, että 3/4 seurueesta meinas saada slaagin! Ammattimielessä oli kiva nähdä näätiä, koska toisinaan tulee vastaan tapauksia, joissa ne ovat esim. kesämökillä pistäneet ranttaliksi. Toinen näädistä sinkoili ympäriinsä kuin sähköiskun saaneena ja käkätti mennessään hyeenamaisesti. Ei oo vaikea uskoa, millaista pahaa nekin saavat aikaiseksi!

Viimeks taisin hehkutella Italiaa, niin hehkuttelen vähän lisää, koska viikon päästä ollaan jo perillä! Eka ollaan 5 yötä Roomassa ja kierretään Coloseumit ja Vatikaanit ja kaikki. Sitten jatketaan junalla Napoliin, jossa meinataan löhötä ja tehdä pikkuretket ainakin Pompeijiin, Vesuviukselle ja Caprin saarelle. Pitkän talven ja harmaan kevään päätteeks on ihana päästä aurinkoon, vaikka onhan ne täälläkin ilmat parantuneet reilu viikon sisään huimasti. Mutta jep, Italiaan! Jee! <3

8.3.2013

62

Aurinko paistaa pitkästä aikaa kunnolla. Töissä hiljaista (surffailuaikaa!). Kevätvetkuilua, mitään ei jaksais.. Löysin hyvän banaanikakun reseptin, lauantaina mennään markkinoille ja pääsiäisenä Tallinnaan. Taas.

18.2.2013

61

Taas flunssassa. Edellisestä ei ookaan kuin kolme viikkoa :( Tosin ei ihme, koska isällä oli yskä, äidillä nuha ja korvatulehdus + lisäksi mennen tullen linkassa kanssamatkustajat niisti ja pärski. Niin toki sain jonkun basillin. Jei vuoroin tukkoisa, vuoroin vuotava nokka. Lisäks uskon olevani kuumeessa, vaikka mittari näyttää normaalilämpöä (oon kyl vakaasti sitä mieltä, että lähtökohtaisesti mun normaalilämpö on matalampi kuin ihmisillä yleensä, joten muiden "normaalilämpö" on mulla jo pieni kuume). 

Tein kummallisen Mojo-sukan, jolle en aiokaan tehdä paria, koska siitä tuli niin löysä ja ihmeellinen. Hyvä puoli siinä oli, että opin Turkish cast-onin ja kitchener stitchin - kiitos youtube-videoiden. Nyt teen jo toisia kämmekkäitä magic loopilla. Oon niin innoissani uusista oppimistani tekniikoista!

Lisäks löysin memrise.com -sivuston, jolla voi opetella mm. kieliä. Luonnollisesti kertaan siellä espanjaa, mutta lisäki käyn wolofin (senegalilainen heimokieli) ja italian kursseja. Ja ettei menis ihan ranttaliks, niin huvikseni kokeilen myös Pokemon 1 generation -kurssia, jossa opetellaan luonnollisesti pokemontunnistusta. Parin päivän testailun perusteella suosittelen erityisesti "unohtuneiden" kielten kertailuun, sanavaraston laajentamiseen jo osatuissa kielissä sekä viime hetken matkailusanaston opetteluun.