8

Tällä blogilla on enemmän lukijaksi ilmoittautuneita kuin yhdelläkään aikaisemmalla. Jee!

Oon vääntänyt tän päivän maistraatin kanssa sukunimiasiasta. Meillä on toukokuussa tiedossa häät (!) ja haluaisin ottaa käyttöön P:n molemmat sukunimet. Maistraatti tässä nihkeilee, vaikka esim. töistä tiedän espanjalaisen kanssa naimisissa olevan suomalaisen, jolla on puolisonsa molemmat nimet. Mulle sanottiin, että voin ottaa joko omani, P:n ekan tai näiden yhdistelmänimen. Mutta kun ei! Tiukkasin perusteluja, mutta ne vaan nillitti. Niin, ja käskivät valittaa Kajaanin maistraattiin, joka lienee jokin sukunimispesialisti. Tämä valitus maksaa 166 euroa (tai yli 160 kuitenkin) eikä se edes ole varma, että mun valitus menee läpi. Anteeks nyt, kun sanon näin rumasti, mutta haistakoon pitkän vitun. Ei oo mun tapaista, mutta alkaa palaa käämi, kun joku muu samassa tilanteessa ollut on saanut tahtonsa läpi enkä pyynnöistä huolimatta ole saanut kunnollista perustelua sille, miksi mun kohdallani toimitaankin toisin. 

Jos lukijoista joku kummastelee, että pitäiskö tässä alkaa odottaa kutsua, niin vastaus on ei. Meidän häissä on tasan neljä vierasta (=molempien vanhemmat), jotka viedään syömään hienosti ja se on siinä. Joskus kesällä pidetään uuden kodin tuparit, niin sinne kutsutaan sit kunnolla väkeä. 

Nimestä vielä: työkaverit halus kuulla, mikä mun sukunimeks tulee. Ne kauhisteli kamalasti, miten ne ikinä osaa lausua ja kirjoittaa sen. Öh. Jos saan molemmat nimet, niin jälkimmäinen on López. Uudella pojalla, jota perehdytän, on niin jäätävän huonot vitsit, että korvat vuotaa verta ja kaikki vaan teeskentelee etteivät kuule sitä. Sillä oli tottakai sanansa sanottavana. Se ehdotti, että vaihtaisin samalla etunimekseni Jennifer. Ehheh.

Viime yönä näin hassua unta. Synnytin vauvan, jota kannoin ruskeassa kantoliinassa paitani alla. Se vauva oli niin pieni, että paidan läpi ei näkynyt edes mitään kumpua. Mun piti mennä sen kanssa yöllä M-junalla kotiin, mutta nukahdin kesken matkan. Kun heräsin, juna oli ajanut jo entiseen kotikaupunkiini urheilutalon pysäkille. Siellä jäin pois kauheella kiireellä ja yritin ottaa vauvan ja matkalaukun kanssa taksin lapsuudenkotiini. Päädyin kuitenkin jonkun ison kaupan parkkipaikalle, jossa äiti vaati mun sukulaisia ja kavereita maksamaan, että näkisivät vauvan. Kukaan ei tosin maksanut, koska ne eivät uskoneet mitään vauvaa olevankaan, koska sitä ei näkynyt missään. 

Joku aika sitten näin toisen unen ikinä, jossa puhuin espanjaa. Ekan näin Ranskassa ollessani, mutta tässä tuoreemmassa ajoin yksin autoa maaseudulla, kun bensa loppui. Jouduin kysymään apua tienpenkalla kävelleiltä naisilta ja ne puhuivat vain espanjaa.

Tänään käytiin salilla vähän kauempana kuin yleensä, niin jouduin mennä keskustan kautta. Ai että sitä kuivaa asfalttia! Se muistuttaa ihanasti, miten paljon tykkäänkään keväästä. Jopa siitä hiekkapölystä. Lumen seasta sulavat yllätykset ei kyl oo kovin kivoja, mutta muuten on ihanaa. Mietin jo tänään, että pitäis alkaa kantaa aurinkolaseja mukana ja pääsiäisen jälkeen voisin jo siirtyä kevätkenkiin. P tilas mulle joku aika sitten Amazonilta uudet, niin haluaisin jo käyttää niitä. 

Huomenna on töissä päivystys, vastenmielistä etten sanois, mutta perjantaina on onneks yksikköpäivät, niin vähän vaihtelua normaaliin puurtamiseen. Siitä kertonen seuraavassa postauksessa enemmän.