Mulla on jonkin sortin urakriisi. Miksi maanantaisin, kun on maanantaiolo muutenkin, soittavat kaikki vaikeat ja ikävät asiakkaat? Kahtena maanantaina putkeen mulle on tullut päivänpilaajapuhelu: viime viikolla itsetuhoinen marisija ja nyt kurkku suorana huutava eukko.
Kiukuttaa se, miten aikuiset ihmiset kehtaavat käyttäytyä puhelimessa kuin pahaiset kakarat. Mitä huutamisella oikeasti saavuttaa... Eniten mua kuitenkin surettaa se, että kukaan täysjärkinen ei varmana kehtaisi sanoa samoja asioita päin naamaa konttorilla, mitä puhelimessa saa niskaansa. Tulee paha mieli, kun saa syytöksiä viivyttelystä ja huonosta palvelusta silloin, kun vika on oikeasti ollut asiakkaassa itsessään (mutta tietenkään sitä ei voi sanoa suoraan).
Aina kun masentelen töitä kotona, P sanoo, että mun pitäis lyödä luuri korvaan tyhmyreille. Niin no, meidät on ohjeistettu ehdottamaan asiakkaille, että palataan asiaan parin tunnin päästä, jotta he ehtisivät rauhoittua. Just joo. Mä ainakin menen ihan lukkoon huutajista ja sen verran pahalle mielelle, että kykenen vain yksitavuisiin sanoihin.
P hakee uutta työtä, niin tasaisin väliajoin mullekin tulee se olo, että mitä jos sitä ottais ja lähtis. Ei tietenkään nykyiseltä työnantajalta, koska mm. henkilökuntaehtoinen laina on aika iso porkkana, mutta toisiin tehtäviin. Meidän uusi pomo on vaan tosi ihana ja tykkään 12 henkisessä tiimissä 11 kollegasta, että aikanaan on varmasti vaikeaa tehdä lähtöpäätös.
Ehkä mun pitäis tehdä vaan kehitysehdotus, että mun asemassa olevien ei tarttis olla missään kontaktissa asiakkaisiin. Pyöriteltäis pelkästään papereita, tehtäis maksusuorituksia. Siinä hermo lepäis!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti